29. elokuuta 2011

Jospa kolmas kerta toden sanoisi

Istuin tänään neljäkymmentäviisi minuuttia opinto-ohjaajaani vastapäätä suunnitellen seuraavaa puolivuotista. Maantieto, biologia ja englanti pois alta, sitten äidinkieltä ja terveystietoa kuukausi, ehkä ruotsiakin siinä seassa, jos löydän ihmisen joka saa sitä iskostettua päähäni. Tuntuu tyhmältä, olen liian vanha tänne, itsenäistymässä, melkein aikuinen, ja te joudutte tuhlaamaan aikaanne minuun. Luuletko että pystyt tähän ne kysyvät, ja minä vastaan pakko kai se on. Jos tällä kertaa, kahden hukkaan heitetyn vuoden jälkeen.

Tai en minä niitä ihan hukkaan heittänyt, kai minä jotain sain aikaan. Kasvoin varmaan ihmisenä, tai leveyttä ainakin, jos en muuta. Katsoin kuinka ystäväni, kaikesta stressistä ja masennuksesta huolimatta, panostivat, suorittivat, saivat hienoja tuloksia ja pääsivät eteenpäin elämissään, jättäen minut jälkeensä. (Vai teenkö sitä itse, jättäydyn jälkeen, taistelen viimeisistä lapsuuden rippeistä?) Ja viime syksynä tapasin tyttöystäväni, pelastavan enkelini, jonka ansiosta ylipäätänsä sain tämän asunnon, jonka tähden yritän (ajoittain) nousta omille jaloilleni.

Mutta pakkohan se on, ottaa kirja käteen ja lukea niin kauan että kaavat ja erinäiset maamuodostumat ovat tatuoituna pääkoppaani. Ainakin tällä kertaa saan tehdä sen mukavemmissa olosuhteissa, ilman sitä levottomuutta ja meteliä, yläkouluikäisten ihmissuhdedraamaa ja muiden rajoittavia aikatauluja. Kotisohvalta käsin pänttäämisen luulisi mahdollistavan myös valokuvaustauot, mutta siltä varalta etten viitsi pörhentää tukkaani matikankirjaa varten ja kaivaa kameraa miljoonien vihkojen seasta, joudun kuvaspämmäämään teitä nyt niin paljon kun naapurin netti antaa periksi.

5 kommenttia:

  1. hei, oot upee ilmestys!

    VastaaPoista
  2. olet niiiiiiiiiiiin kaunis! hiukset ja kaikki, täydellistä ♥

    VastaaPoista
  3. miten voitkaan olla noin mahdottoman kaunis! valehtelematta sulla on kauneimmat kasvot ja hiukset jotka olen hetkeen nähnyt - täydellisyyttä.

    VastaaPoista
  4. Voi ei, kuolen tällaiseen määrään kehuja, kiiiiiitos jokaiselle! <3

    VastaaPoista