8. toukokuuta 2011

Vaikka pilasinkin unirytmini vain auringonnousun ja kello viiden hiljaisuuden tähden, heräsin turhautuneen vittuuntuneena omasta typeryydestäni tyttöni soittoon, ja myöhemmin kyynelehdin sen kaiken ulos hänen sylissään, ei tämä päivä ollut ollenkaan hassumpi.

Eikä aamu- sekä ilta-auringon edessä keikistellessäni veljeni vanhan pokkarin huono kuvalaatu saanut minua kihisemään niin kuin yleensä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti