Lupauksia

En oikein osaa viedä mitään loppuun saakka, ahdistun ja kuolen ja pitää päästä pois äkkiä, mutta enhän mä ole onneksi velvollinenkaan. Jos yrittäisin pitää tämän. Kun olenhan viimeaikoina luvannut yrittää pitää monia lupauksia.

Lupasin yrittää jaksaa paremmin, ehkä mennä kouluun ja hymyillä siellä sitten, niin sekin voisi hymyillä ja kaikki voisi olla hetken hyvin.

Ja lupasin lopettaa tämän sairaalloisen ylenpalttisen suklaan ja kaiken muun verisuoneni tukkivan paskan naamaani tunkemisen. Eihän siitä seuraa kuin hetkellinen energiapuuska, silmänräpäyksen kestävä hyvä olo ja kasoittain ahdistusta ja kiloja kiloja kiloja.

Ja jos minä nyt pidän tämänkin. Ehkä, joskus hyyvin pitkän ajan päästä saan tästä irti jotain (muutakin kuin lapsekasta innostusta yhdestä lukijastani), ajatukseni voisivat selkeytyä tai voisin valaistua kivasti, että kappas, tällainen minä olen ja tässä tein väärin.

Mutta helvetti jos neljän, kyllä vain, neljän säälittävän päivän jälkeen teki mieli käpertyä maton alle (minusta oli joskus hurjan hauska piiloutua piilosleikissä maton alle) ja kuolla, niin miten musta voi ikinä maailmassa olla tähän.

Niin, kun en ole mennyt kouluun (kerron itselleni sen johtuvan vain tästä kuumeesta, but who am i kidding) ja suklaatakin on tullut syötyä luvattomia määriä. Jumalauta. Mutta leikkasin sentään pääkarvani (lupasin etten) ja vähän jopa tykkään lopputuloksesta.