23. elokuuta 2012

Miten voi olla näin vaikeaa keksiä otsikkoa?

On se vaan hassua kun ikinä ei tunnu olevan hyvä aika aktiiviselle bloggaamiselle. Kausina jolloin pääni sekä ihmissuhde-elämäni suvaitsevat olla kunnossa aikaa ei millään jää edes niiden muutaman kuvan postaamiselle (yeah right.....) ja sitten kun kaikki on mullinmallin ja minä ihan mökspokshurlumhei niin yhtäkkiä viimeisetkin kiinnostuksen rippeet tähän hommaan mystisesti katoavat, siitäkin huolimatta, että tiedostan erittäin hyvin tällaisen suloisen avautumisblogimerkinnän kirjoittamisen piristävien ja päätä selvittävien ominaisuuksien olemassaolon.

Mutta. En tosiaankaan yritä tässä rustata minkäänlaista dramaattista jäähyväispuhetta, tai edes vihjata katoavani hiljalleen takavasemalle, vaan aion jatkaa mitä todennäköisimmin ihan yhtä epämääräistä postailuani ja tuntea siitä huonoa omaatuntoa, kunnes keksin keinon sovittaa tämä touhu taas jokapäiväiseen elämääni ja oikeasti nauttia siitä. Pitäisi varmaan selata läpi kaikki ne sadat kesällä napsitut otokset ja poimia sieltä julkaisukelpoiset yksilöt, aloittaa tavallaan jotenkin aavistuksen puhtaamalta pöydältä. Mutta ennen kun kampean jostain syvältä sisimmästäni voimaa tehdä niin, saatte ihastella prostituoitua nimeltään Candy.


This is Candy. She has issues.

5 kommenttia:

  1. kunhan et lopullisesti katoa(minkä tossa kyllä lupasitkin), tästä alkaa nimittäin hitaasti mutta varmasti tulla mun lempiblogi c:

    VastaaPoista
  2. Sama kuin ylemmällä :> We'll stay here waiting for you, no hurries! x

    VastaaPoista
  3. onpa sulla iso septum-koru!

    VastaaPoista
  4. kuin monta millinen sun septum on?:-) se on ihana

    VastaaPoista